Siirry pääsisältöön

Se alkoi taas

Vaihdoin koulua. Uskoin jo hetken. Elin toivossa. Palasin takaisin lähtöruutuun. En uskonut ennen kuin se sanottiin. Hajosin. Mikään ei auttanut ja koulukiusaaminen jatkuu taas. 

Luulin ja luotin kovasti siihen, että nyt, kun koulunvaihtokin meni loppujen lopuksi tosi jouhevasti ja viihdyin tosi hyvin niin kiusaamista ei täällä ilmenisi. Elin tosi pitkään toivossa ja tulin vähän niin kuin sokeaksi kiusaamiselle. En uskonut tai pahemmin edes ajatellut koko asiaa. Tajusin asian vasta kuin tänään ollessani sosiaalikasvattajalla purkamassa ahdistusta.  
Kun kuulin asian ja aivoni ymmärsivät, sen hajosin täysin. Itkin ja tajusin, että olin alitajuntaisesti peittänyt se asian itseltäni. Hajoilin pitkin päivää. Huokaus. Kun sen vihdoin sisäistin ja ymmärsin aloin taas vain miettiä, että mikäköhän vika minussa on. Järkytyin en olisi halunnut uskoa, että olen taas mokannut jotain niin pahasti, että palasin taas lähtöruutuun.  

Olisipa joku nopea reitti ulos tästä fucking oravanpyörästä ulos. Toivon että tämä loppuu kesäkuun toinen päivä, kun peruskoulun päätän. Lukiossa kun ei välitunteja ole ei tarvitse murehtia sitä onko ystäviä tai kavereita vai ei. Toivon vain, etten luota liikaa siihen että kiusaaminen jää peruskouluun.  
Luulin kovasti ja oletin että olen saanut jo nähdä tarpeeksi koulukiusaamisen taholta. Eikö kahdeksan vuotta ja pari vuotta opettajan kiusaamana riitä. Siihen päälle vielä kaikki muut pikku jutut.  
Rehellisesti sanottuna pelkään, että en ikinä löydä oikeaa ystävää. Pelkään, että syrjäydyn ja että kukaan ikinä halua olla edes minun kaverini. Saati sitten mitään enenpää. Tulevaisuus näyttää aikas synkältä tällä hetkellä.   
Lyhyt tarina tän päivän ajatuksista ja tapahtumista. 
Sen edellisen postauksen jälkeen alkoi ahdistaa. Kirjoitin sitä itkien. Aamulla kouluun meno vaan ahdisti. Selvisin ensimmäisen tunnin, kunnes päätin kasata itseni ja laitoin viestiä kouluni sosiaalikasvattajalle. Juttelin sosiaalikasvattajan kanssa tunnin ja sain vinkiksi vain jättää sen kaveriporukan taakse ja jatkaa eteenpäin. Hän sanoi myös, ettei paljoakaan aikaa kuin eräs toinen tyttö oli myös ollut itkemässä hänelle tuskiaan näistä tytöistä. Se porukka on kuulemma aika moinen ongelma ollut jo pitkään meidän ikäluokassa.  

Olin luonut taas mörköjä oman pääni sisällä siitä, etten mahdu muiden kavereideni keskuuteen koska heillä on muitakin niin sanottuja parempia ystäviä kuin minä.  Aloin tämän asian lisäksi etsiä syytä itsestäni ja mietti mikäs viineri minussa vaivaa. Niin kuin viime postauksessa tilitinkin.  Sosiaalikasvattajan tarvitsisi joka ikinen koulu ja oppilaitos.  Sosiaalikasvattajat on pelkkää kultaa. 

"Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin Että vastatuulessakin lentää jaksaisi Kovat oli ajat hällä takana, Mut' kuka uskois et' on olemassa surullisia keijuja?"
- Chisuyksinäisen keijun tarina 

Minä täältä tulevaisuudesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anteeksi

                                  Sana joka tappaa... Se on se legendaarinen sana joka on pienenä opetettu. Se on se joka sanotaan aina kun on luokannut jotain , mutta ei se oikeasti tee ihmeitä. Se sana on se josta on monta eri muotoa: anteeksi, sori, olen pahoillani ja muita. Minusta sana olen pahoillani on parempi kuin anteeksi se kertoo enenmän. Nyt puhun anteeksi sanan käytöstä kiusaamisessa. Anteeksi auttaa vain kiusaajaa jos sitäkään. Se on se sana mikä pakotetaan sanomaan vaikka ei haluasi. Usein näkee sitä että se sanotaan koska on pakko eikä se auta sanojakaan. Sen ei pitäisi olla asia mikä on pakko sanoa vain sen pitäisi olla sana mikä sanotaan vain jos tuntuu siltä että on oikeasti pahoillaan. Minua sattuu vain enemmän jos tullaan sanomaan anteeksi ja silmistä näkee että se ei tarkoita sitä. Vähemmän...

Päivät ilman sanoja

  Se päivä jota ei sanoilla ei voikuvailla on ollut todennäköisesti hyvin ikimuistonen. Eilis illasta 24h on ollu tosi pysäyttävää ja täynnä paniikia, itkua ja miettimistä. Kun kävelet paniikissa ahdistuneen koulun ovista sisään.Sitä tunnetta ei voi kuvailla. Puhun nyt asiasta mistä en enen ole puhunut suuremmin.   Viime vuonna kiusaaminen meni siihen pisteeseen etten pystynyt käydä koulussa pahemmin. Se johti siihen että en saanut nukuttu. Pahimmillaan olin kaksi viikko nukkumatta öisin. Nukuin siis nukuin kyllä muutamina päivinä päivällä. Siitä tuli sellaista että lähdin koulusta kesken jos siellä olin koska huutelu ja kaikki meni niin pitkälle että ei. Tilanne on nyt siis se ettäasiat on menossa nyt  samaan jamaan. Koulussa känti on päivä päivältä ahdistavan paan. No koulua on jäljellä enää reilu päivä mutta silti se tuntuu liialta. Se että kun kävelet koulun pihaan oven eteen sun tekisi mieli kääntyä ympäri ja olla koskematta siihen kahvaan. Päivä kun sut sysät...

Nimi muuttui?

    Kyllä nimi on muuttunut siihen on pätevä syy. Tänne pääsi henkilö jota en halunnut. Linkasin tämän siis erään insta gramin bioon. Estin henkilöitä ajatellen etei ne näkisi sitä linkkiä. En huomannut että vaikka estäisi bion pystyy lukea. No henkilö pääsi blogiini ja näiden tekstien perusteella alkoi haukkua minua. Poistin linkin biosta, ilmoitinsiitä siinä insta gramissa, vaidoin blogin osoiteen varmuuden vuoksi ja vaihdoin samalla myös blogin nimen parempaan. Tein kaikken keralla että kaikki tallennetut linkit ja nimet olisi pois käytöstä. Toivon että hän ei nyt enää pääse tänne. Siksi pieni hiljaisuus täällä. Pelkään nytkin että se pääsee tänne. Odotan nyt hetken tietoa pääseekö se vielä lukemaan näitä. Mikäli ei tulossa hieman diipinpää tekstiä.   No mitäs mulle kuuluu ne jotka lukee sitä instagramia tietää.  Ei siitäsen enenpää. No onnistuin rikkomaan vesamme kaapin oven kun pääni osui siihen. Vähän erilaista. En osaa oikein kirjoittaa tälläisestä. Mut...