Se päivä jota ei sanoilla ei voikuvailla on ollut todennäköisesti hyvin ikimuistonen. Eilis illasta 24h on ollu tosi pysäyttävää ja täynnä paniikia, itkua ja miettimistä. Kun kävelet paniikissa ahdistuneen koulun ovista sisään.Sitä tunnetta ei voi kuvailla. Puhun nyt asiasta mistä en enen ole puhunut suuremmin.
Viime vuonna kiusaaminen meni siihen pisteeseen etten pystynyt käydä koulussa pahemmin. Se johti siihen että en saanut nukuttu. Pahimmillaan olin kaksi viikko nukkumatta öisin. Nukuin siis nukuin kyllä muutamina päivinä päivällä. Siitä tuli sellaista että lähdin koulusta kesken jos siellä olin koska huutelu ja kaikki meni niin pitkälle että ei. Tilanne on nyt siis se ettäasiat on menossa nyt samaan jamaan. Koulussa känti on päivä päivältä ahdistavan paan. No koulua on jäljellä enää reilu päivä mutta silti se tuntuu liialta. Se että kun kävelet koulun pihaan oven eteen sun tekisi mieli kääntyä ympäri ja olla koskematta siihen kahvaan. Päivä kun sut sysätään sivuun nauretaan ja huudellaan. Se hetki kun et haluasi elää vaan kuolla. Minulla on ongelmia instagrammin kanssa enkä ole pääsyt kirjoittelemään ja päästämään paskavyöryä ulos. Tämä on varmaan sekava mutta ei voi mitään. Tekisi mieli vaan lähteä pois itkien koska tunnilla kyynelten vuodattaminen on tuskaa. Haluat sulkeutua sun kuoreen ja sulkea kaiken ulkoisen pois. Saat seurata vaan sivusta ja miettiä mikset ole vahva ja jaksa. Elämä tälläisenä hiljaisena ja yksinäisenä on kurjaa. Kun on heikko jää paljosta paitsi kun sut sysätään syrjään etkä pysty omin voimin mennä siihen. Kun et osaa kuvailla päivää sanoilla tai kun päivän aikana sanat tarttuu kurkkuun ja hengitys pysähtyy. Päivät ilman sanoja...
Kommentit
Lähetä kommentti