Siirry pääsisältöön

Miteitä ja kriisejä


Täällä taas.Ei todellakaan ollut tarkoitus enää palata tämän blogin ääreen. Eksyin tänne vain kun aloin miettiä että muokaan täsät itselleni uuden blogin johon alan jakaa aineita ja muita tekstejä. Päädyin kuitenkin pitämään tämän. Jatkan jos jatkan mutta tätä blogia kun ei ole sidottu mihinkää aiheenseen ajattelin että voin avata vapaasti ajatuksiani tänne silti vaikka tekisin toistakin blogia. Ehkä nouseet luku kerrat vähän taas motivoi tekemään tätä lisää. Saan jonkun verran viestejä kainelaisesta sähköpostiin ja joihinkin someihin  mitä täällä joskus aijemmin olen jakanut. Tästä tulee varmaan super sekava ilman mitään punaista lankaa tai virallista aihetta.
  Nykyään menee itseasiassa ihan hyvin. Koulu rullaa toki "vähän" stressaa ja niin. Nykyään mulla on ihan super kaveri porukka. (täyttä lovee)  Paitsi että en ole ihan sata varma ns asemastani siinä. Tuntuu välillä vähän ei kutsutulta ja niin. Toivon kuitenkin että se on vaan mun pään sisäinen mörkö. Ja no niin, se porukka kuitenkin vähän ainaski hajoo kun kaikki muut on menossa amikseen ja oon ainoo joka menee lukioon. Siitä voi varmaan aikas helpost päätellä että se lisää tätä mun ulkopuolisuutta :( .
 Takaisin siihen itse koulun käyntiin. Kokeita nyt vähän pukkaa ja sillai. Kaiken laista on ja itseasiassa tälläkin hetkellä pitäis lukea huomiseen englanin kokeeseen eikä näpyttää tätä näppäimistöä. Toivun infulensasta, olin kouustakin pari päivää pois ja olis vähän kiinni otettavaa. Onneksi on vain yksi koe joka viikolla näin enen hiihto-/ talvilomaa. En tiedä väheneekö stressi enen toukokuuta kun mitään ei enää sillon oo kun kaikki opettajat ajatteli että pistetään koe huhtikuulle iin ei kaikki kokeet pakkaa toukokuulle niin nyt kaikkien aineiden kokeet on huhtikuussa plus tietenkin valtakunnaliset. En tiedä montako hautaa tässä ehtii kaivaa ja hauta-arkkua nikkaroida enen kun saa se päätttö todistuksen kouraansa. 
 Silti vaikka koulu vähän hartiolla painaakin niin aika menee ihan hurjaa vauhtia. Nyt ollaan kohta jo kouluvuoden kevään puoli välissä ja talvilomalla. Sen jälkeen  on enää toinen  puolisko jossa on kaiken maailman pääsiäis lomat ja irtonaisia pyhäpäivä ja sitä kautta vapaita siellä täällä. Siihen päälle kun lisää vielä sen huhtikuun joka on täynnä kokeita niin aika hurahtaa varmaan sekunneissa. Tuskin ehdin tännekään mitään muuta tämän jälkeen enää kirjoitta enenkun tajuan jo että nyt onkin jo kesä. 
 Tulevaisuus se vasta kauhistuttaakin. Kun aika rientää kaiki tapahtuu nin äkkiä. Olen hakenut töitä ensi kesälle. Toivottavasti saan että olisin jotain fiksua tekemistä. Kesällä töiden lisäksi on Ilves 2019 partio leiri jonne olen menossa. Kesän jälkeen koittaa se suuri elämän muutos. Hyppy peruskoulusta toiselle asteelle ja lukioon. Se että pelkääkö vai odottako on aika suuri kysymys? Tiedän jo mihin lukioon menen ja että 100% pääsen sinne kun vaadittava keskiarvo on 7.02 ja jos se on niin automaattisesti pääsee sisään ja minulla on 9.28 niin taitaa olla aika selvä homma. Sitä enen kuitenkin pitäisi päättä että jatkanko vielä terapiaa?
 En muist minkä verran olen tänne jalka ongelmastai puhunut mutta kaikki on tällä hetkellä auki. Kaikki vanhat diagnoosit severintaudista on purettu. Päädyimme siis joulukuun alussa yksityiselle lääkäriin jalan outojen uusien oireiden yhteydessä. Siellä sitten sanottiin että severintauti on tekninen mahdottomuus.... No nyt olen käynyt hermorata ttutkimuksissa ja mangneetti kuvissa eikä kummastakaan oikein löytynyt yhtään mitään. Särkylääke annokseni nostettiin 600mg buranaan ja elän tällä hetkellä tietämmättömyydessä siitä mikä hitto mua vaivaa. Lääkäri joutui sanomaan että tässä tilanteessa kun kukaan ei oikein tiedä mikä sinua vivaa niin mikään ei oikein ole varmaa saati sitten itsestään selvää. Tässä juuri olin koulusta pois yhden päivän kun en aamulla pystynyt liikuttaa jalkaani. Pelkäään koko ajan sitä että mikä on se aamu kun en enää voi liikkua tai mikä on se aamu kun en enää herääkkään. Olen menettänyt jo toivoni parantumisesta täysin. Jos kukaan ei tiedä mikä hitto mua vaivaa ja mulla on ollut 3,5 vuotta väärä diagnoosi niin mikä hitto mut muka tästä enää parantaa. Huhtikuussa tulee 4 vuotta täyteen elämää jatkuvan helvetillisen kivun kánssa. Olenko loppu elämäni rampa ja liikunta rajoitteinen? Koenko enää koskaan päivää kun en tunne kipua? Osaisinko enää 4 vuoden jälkeen elää ilman kipua?
 Olen tosiaan mittinyt tämän kaiken keskellä että jos perustaisin uuden blogin jossa jakaisin aineitani. Nykyinen äidinkielen opettajani ja muutama ystävä jonka kriisejä olen kuunnellut on sanonut että kirjoita kirja tai jaa edes ajatuksiasi. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä että anan fiksumman kuvan itsestäni mitä oikeasti olen. Koulussa kirjoittamani aineet on ollut opettajasta hyviä ja hän sanoo että kirjoitukseni on hyvin persoonallisia ja jollain tapaa kuulemma ihania ja näkökulmaa antavia, vaikka puhuisin samasta mielipiteestä mitä hän itse mieltää. Olen kuunellut myös noin 10 ihmisen eri moisia kriisejä ja pyrkinyt auttamaan heitä. Suurin osa on sanonut että miten kukaan 15-vuotias voi olla noin fiksu ja osata auttaa noin kattavasti. Olen sellainen teini draama asian tunti että ette toista tunne kaan. Olen kuunnelut monet monet kriisit ja parishde ongelmat. Kirjoitin koulussa aineen särkymisestä ja siinä ohimenne jaoin jotain tarinoita mitä olen muilta kuullut ja tietenkin henk koht kokemuksia. Sain siitä aineesta 10+ ja opettajani sainoi että vaikutat niin kokeneelta ikäiseksesi. En edelelenkään tiedä olenko järin hyvä tai fiksu mutta tekstiä minusta kyllä syntyy ja aiheitahan on vaikka maailman ääriin. Saan lähes päivittäin jotain tosi diippiä mielleen ja puhelimeni muistio ja pinterestini on tännä kaiken laisia ihmeellisiä mietelaueita yms.

LAKKAA ODOTTAMASTA 
Perjantaita,
kesää, 
sitä, että joku
rakastuu sinuun,
elämää.

Tulet onneliseksi, kun lakkaat 
odottamasta ja teet parhaan
mohdollisen siinä hetkessä , jossa
juuri nyt olet.



Ehkä tämä tältä kertaa. Terveisin minä täältä tulevaisuudesta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anteeksi

                                  Sana joka tappaa... Se on se legendaarinen sana joka on pienenä opetettu. Se on se joka sanotaan aina kun on luokannut jotain , mutta ei se oikeasti tee ihmeitä. Se sana on se josta on monta eri muotoa: anteeksi, sori, olen pahoillani ja muita. Minusta sana olen pahoillani on parempi kuin anteeksi se kertoo enenmän. Nyt puhun anteeksi sanan käytöstä kiusaamisessa. Anteeksi auttaa vain kiusaajaa jos sitäkään. Se on se sana mikä pakotetaan sanomaan vaikka ei haluasi. Usein näkee sitä että se sanotaan koska on pakko eikä se auta sanojakaan. Sen ei pitäisi olla asia mikä on pakko sanoa vain sen pitäisi olla sana mikä sanotaan vain jos tuntuu siltä että on oikeasti pahoillaan. Minua sattuu vain enemmän jos tullaan sanomaan anteeksi ja silmistä näkee että se ei tarkoita sitä. Vähemmän...

Päivät ilman sanoja

  Se päivä jota ei sanoilla ei voikuvailla on ollut todennäköisesti hyvin ikimuistonen. Eilis illasta 24h on ollu tosi pysäyttävää ja täynnä paniikia, itkua ja miettimistä. Kun kävelet paniikissa ahdistuneen koulun ovista sisään.Sitä tunnetta ei voi kuvailla. Puhun nyt asiasta mistä en enen ole puhunut suuremmin.   Viime vuonna kiusaaminen meni siihen pisteeseen etten pystynyt käydä koulussa pahemmin. Se johti siihen että en saanut nukuttu. Pahimmillaan olin kaksi viikko nukkumatta öisin. Nukuin siis nukuin kyllä muutamina päivinä päivällä. Siitä tuli sellaista että lähdin koulusta kesken jos siellä olin koska huutelu ja kaikki meni niin pitkälle että ei. Tilanne on nyt siis se ettäasiat on menossa nyt  samaan jamaan. Koulussa känti on päivä päivältä ahdistavan paan. No koulua on jäljellä enää reilu päivä mutta silti se tuntuu liialta. Se että kun kävelet koulun pihaan oven eteen sun tekisi mieli kääntyä ympäri ja olla koskematta siihen kahvaan. Päivä kun sut sysät...

Nimi muuttui?

    Kyllä nimi on muuttunut siihen on pätevä syy. Tänne pääsi henkilö jota en halunnut. Linkasin tämän siis erään insta gramin bioon. Estin henkilöitä ajatellen etei ne näkisi sitä linkkiä. En huomannut että vaikka estäisi bion pystyy lukea. No henkilö pääsi blogiini ja näiden tekstien perusteella alkoi haukkua minua. Poistin linkin biosta, ilmoitinsiitä siinä insta gramissa, vaidoin blogin osoiteen varmuuden vuoksi ja vaihdoin samalla myös blogin nimen parempaan. Tein kaikken keralla että kaikki tallennetut linkit ja nimet olisi pois käytöstä. Toivon että hän ei nyt enää pääse tänne. Siksi pieni hiljaisuus täällä. Pelkään nytkin että se pääsee tänne. Odotan nyt hetken tietoa pääseekö se vielä lukemaan näitä. Mikäli ei tulossa hieman diipinpää tekstiä.   No mitäs mulle kuuluu ne jotka lukee sitä instagramia tietää.  Ei siitäsen enenpää. No onnistuin rikkomaan vesamme kaapin oven kun pääni osui siihen. Vähän erilaista. En osaa oikein kirjoittaa tälläisestä. Mut...