Siirry pääsisältöön

Empatian sokeat pisteet

Autan itse aina kun vain mahdollista. Hoidan monia sioita täysin yksin ja itsenäisesti vaikka ne olisi ryhmä töitä enkä todellakaan haluaisi tehdä sitä yksin. Teen sen vaan koska en jaksa raivota muille että "voitteko vittu nyt tehdä jotain". Miksi kaikki ihmiset ei tajua että vaikka jos toinen auttaa joskus inua hänkin kaipaa joskus apua? Empatia mitä se käytännössä edes tarkoitta ja mitä kaikkea yhteiskunan empatialtajää yleisesti niin sanotusti sokeiksi pisteiksi.

Auttajat ja avuliaat
Auttajia on he jotka uhraaa itsensä auttaaksen muita. He ovat niitä monien päivien pelastajia. Moni avulias ihminen on hyviä ystäviä, koska he ovat niitä jotka eivät katoa kriiseissä kun auttaminenkin tulee luonnostaa. Avuliaat ovat itse usein myös nitä jotka itse usein kaipaisi apua mutta harvoin saa sitä. Auttajat näkee kuka tarvitsee apuamissäkin. Oli se sitten hali tai kehu "hei oot tosi hyvän näkönen" tai "wow sulla on niin ihanan persoonallinen ulosanti". Tilanne voi olla mikä vaan auttajat usein möyös auttaa niitä yhteiskunnan konkareita kevään liukkaila jäiset suojatit yli. Onko se kyky oikeasti istutettu voin osaan meistä? Voisiko kaikki vaan löytää sisältään sen auttamisen halun, vaikka tiettäisi että tuo ihminen ei niin sanotusti ikinä tule korvaamaan sitä. Onko se edes pakko saada ikinä koskaan takaisin?

Vahvat
Vahvat on niitä jotka auttaa heiveröisiä elämässä. Vahavoina pidetään tyypillisesti miehiä etenkin erityisen maskuliinisten miesten tulisi stereotypisesti olla hyvinkin vahvoja eikä he saisi ikinä itkeä. Tuo stereotypia on mielestäni kyllä maailman hirvein. Vahvat on usein niitä jotka osaa auttaa tai neuvoa elämässä eteenpäin.  Vahvojen oletetaan yleensä kantavan heiveröiset yli sen suojatien takaisin sinne turvalliselle suojatielle. Ajatteleeko koskaan ne hauraammat ihmiset että vahvatkin ihmiset kaipaa rinnalleen jotakuta, jotka välillä auttaisi hänet välillä sen suojatien yli. Tai  edes avaisi kaatosateella sateen varjon hänen pään päälle enen kuin myrsky kastelee koko ihmisen. Onko vahvuuskin yksilöllistä? Voiko vahvaksi opetella vai pitääkö siihen kasvaa?

Iloiset ja positiiviset💓
 Päivän piristäjät, jotka piristävät monien päivää. He usein ovat aika puheliaita ja hasukuuttajia kaveriorukassaan. Kaveri piirin lisäksi iloiset ja positiiviset ihmiset ilahduttaa ja saa toistenkin aivot täyteen kaiken laista positiivista ihan vaan hymyilemällä vastaantulijalle tai jakamalla ajatuksiaan. 
Iloisuus ja positiivisuus on täysi rikkaus, josta ei ikinä kannata päästää irti. Mutta kun miettii asian kääntö puolta ei iloisetkaan voi ikiusesti olla iloisia saati sitten positiivisia. Jokaisella on ne paskat päivät ja hetket. Jokainen meistä itkee ja suree joskus. Tajuaako kaikki ihmiset että edes iloisimmat ja positiivisimmat on joskus surullisia?

Huolehtijat
Huolehtijat ne leveä hartiaiset naulakot ja roskalaatikot joille jaetaan kaikki paskat. He on niitä arki elämän super sankareita jotka lupaa olla hiljaa ja otta taakkasi kannettavaksi. Hyvä huolehtija on kuitenki sellainen joka ei ehkä ole piilevältä luonteeltaankaan yli huolehtiva vanhempi. Silloin helposti tekee toisen onglmasta oman ongelmansa. Huolehtijat ovat niitä jotka teitää kaikista kaiken mutta kukaan ei välttämättä tiedä hänestä mitään, koska harvoin kukaan muistaa kysyä huolehtijalta että onko sun elämässä jotain paskaa tai saati sitten että haluutko puhuu mulle jotain. Huolehtijat voisi varmaan kirjoittaa miljoona erilaista romaania ihan vaan koska tietää niin monta erilaista tarinaa, mutta kuka tuntee huolehtijan. Onko huolehtijaksi kasvettava? Onko kaikilla huolehtijoilla niin sanotusti rankempi tausta ja oma tarvetulla huolehdituksi? Onko huolehtijat vaan niitä yhteiskunan empaatisimpia tyyppejä?'

Ahkerat
Nuo työpaikkojen tuki rakenteet ja peruskoulu ryhmätöistä traumatisoituneet. Ahkerille on helppo lykätä omatkin hommat, koska voi olla aikas varma että hän kyllä hoitaa homman kotiin. Ahkerat usein niin sanotusti tyrmää jos joku kysyy että haittaako jos teet näin ison osa tai jotain muuta vastaava. Eikö ahkerat uskalla tai kehtaa avoimesti pyytää aupua ettei pilaisi ahkeran mainettaan. Ahkeruus on varmasti todella palkitsevaa, mutta tiedän ja uskon että se myös stressaa ja aiheutta super paljon paineita. Kuinka moni tuntee jonkun ahkeran tai saati sitten on joskus antanut osan hommistaan hänelle hoidettavaski? Asettaako oikeasti ahkeroiden lähimmäiset kaiken sen paineen ja stressin? Onko ahkerat persoonat jopa "uhan alaisia"?

Rakstetut ja Rakastava
Tähän kuuluu varmasti kaikki ihmiset ihan koko maailmassa. Jokaista meistä joku rakastaa ja jokainen meistä rakastaa jotakuta toista. Jokainen kuitenkin alitajuntaisesti oli seksuaalisuudeltaan tai sukupuoletaan mikä tahansa niin haluaa tulla rakastetuksi ja kokea rakkautta. Useat meistä haluaa osoittaa rakauttaa jollain tavalla. Se tapa voi olla mikä hyvänä isänpäiväkortista, rakkauden tunnustuksiin ja romtisiin eleisiin paranteisiin. Aika moni meistä myös hajoaa jos rakstaa toista eikä saa vasta kaikua tunteilleen. Onko se kun ei saa vasta kaikua rakkaudelleen maailman hajottavin tunne? Muistaako kaikki ihmiset edes että rakastettu haluaa tulla itse myös rakastetuksi? Onko käsite rakkaus edes sama kaikilelle kun se on vain tunne jota kukaan ei oikein osaa ääritellä?


Vahvinkin väsyy josku
Ilisinkin on joskus surullinen
Huolehtija haluaa joskus
itsekkin huolenpitoa
Ahkerinkin kaipaa jonkun
jakamaan työtaakkansa
Rakastava haluaa tuntea 
olevansa rakstettu.

Minä täältä tulevaisuudesta💖






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anteeksi

                                  Sana joka tappaa... Se on se legendaarinen sana joka on pienenä opetettu. Se on se joka sanotaan aina kun on luokannut jotain , mutta ei se oikeasti tee ihmeitä. Se sana on se josta on monta eri muotoa: anteeksi, sori, olen pahoillani ja muita. Minusta sana olen pahoillani on parempi kuin anteeksi se kertoo enenmän. Nyt puhun anteeksi sanan käytöstä kiusaamisessa. Anteeksi auttaa vain kiusaajaa jos sitäkään. Se on se sana mikä pakotetaan sanomaan vaikka ei haluasi. Usein näkee sitä että se sanotaan koska on pakko eikä se auta sanojakaan. Sen ei pitäisi olla asia mikä on pakko sanoa vain sen pitäisi olla sana mikä sanotaan vain jos tuntuu siltä että on oikeasti pahoillaan. Minua sattuu vain enemmän jos tullaan sanomaan anteeksi ja silmistä näkee että se ei tarkoita sitä. Vähemmän...

Päivät ilman sanoja

  Se päivä jota ei sanoilla ei voikuvailla on ollut todennäköisesti hyvin ikimuistonen. Eilis illasta 24h on ollu tosi pysäyttävää ja täynnä paniikia, itkua ja miettimistä. Kun kävelet paniikissa ahdistuneen koulun ovista sisään.Sitä tunnetta ei voi kuvailla. Puhun nyt asiasta mistä en enen ole puhunut suuremmin.   Viime vuonna kiusaaminen meni siihen pisteeseen etten pystynyt käydä koulussa pahemmin. Se johti siihen että en saanut nukuttu. Pahimmillaan olin kaksi viikko nukkumatta öisin. Nukuin siis nukuin kyllä muutamina päivinä päivällä. Siitä tuli sellaista että lähdin koulusta kesken jos siellä olin koska huutelu ja kaikki meni niin pitkälle että ei. Tilanne on nyt siis se ettäasiat on menossa nyt  samaan jamaan. Koulussa känti on päivä päivältä ahdistavan paan. No koulua on jäljellä enää reilu päivä mutta silti se tuntuu liialta. Se että kun kävelet koulun pihaan oven eteen sun tekisi mieli kääntyä ympäri ja olla koskematta siihen kahvaan. Päivä kun sut sysät...

Nimi muuttui?

    Kyllä nimi on muuttunut siihen on pätevä syy. Tänne pääsi henkilö jota en halunnut. Linkasin tämän siis erään insta gramin bioon. Estin henkilöitä ajatellen etei ne näkisi sitä linkkiä. En huomannut että vaikka estäisi bion pystyy lukea. No henkilö pääsi blogiini ja näiden tekstien perusteella alkoi haukkua minua. Poistin linkin biosta, ilmoitinsiitä siinä insta gramissa, vaidoin blogin osoiteen varmuuden vuoksi ja vaihdoin samalla myös blogin nimen parempaan. Tein kaikken keralla että kaikki tallennetut linkit ja nimet olisi pois käytöstä. Toivon että hän ei nyt enää pääse tänne. Siksi pieni hiljaisuus täällä. Pelkään nytkin että se pääsee tänne. Odotan nyt hetken tietoa pääseekö se vielä lukemaan näitä. Mikäli ei tulossa hieman diipinpää tekstiä.   No mitäs mulle kuuluu ne jotka lukee sitä instagramia tietää.  Ei siitäsen enenpää. No onnistuin rikkomaan vesamme kaapin oven kun pääni osui siihen. Vähän erilaista. En osaa oikein kirjoittaa tälläisestä. Mut...