Siirry pääsisältöön

Pelkään päästää ihmisiä lähelle


Ongelma nor.1

Pelkään päästää ihmisiä itseni lähelle. En oikein edes osaa eksiä mitään fiksua perustelua sille, miksi Joku joskus sanoi mulle: "harva selviäisi tosta mitä sä koet varsinkaan sun ikäinen". En edelleenkään pidä omaa tarinaani millään tavalla ihmeelisellä saati sitten kauhean raskaana. Se lisäs mussa sen fiiliksen että en usko että kukaan vois ikinä tajuta tai ymärtää mun asioita. Mikä istuttaa ihmiseen sen, että ei halua päästää ihmistä lähelle ja opettaa toista ihmistä edes ystävää saati sittten perheenjäsentä tuntemaan just sua

 Nyt kun asiaa miettii ehkä se että pelkään olevani itse jotenkin järkyttävän karsea ja petän heidän odotukset. Toisaalta myös se pelko, että satutan heitä joko sillä, että sanon jotain tai teen jotain ja he särkyy. Tää koulukiusaamisen seurauksena tullut paska itse tunto varmaan iso osa asiaa.

Pelkkä ajatuskin siittä, että joku tietäisi musta paljon ja jakaisin jollekin suunilleen kaiken. Olen aina ollut ihminen joka salailee aika paljon kaiken näköistä. Kukaan muu, kun minä itse ei tiedä kaikkea tai edes puolia mun tarinasta. Mun porukat tai lapsuudesta asti mukana olleet ystävätkään ei tiedä mun koulukiusaamisesta paljon paskaakaan, äidille kerroiin kolme vuotta pahoinpitelyiden jälkeen ja silloinkin psykan avulla, mun kivuista ja kipu kohtauksista en puhu ikinä kenellekään.

Tulevaisuudessa kuitenkin haaveilen että vieläjonain päivänä mulla on sydän ystävä, joka tiettää suuren osan mu asioista ja on läsnä. Sellanen tyyppi jolle voi puhua ian ja on läsnä. Tiettysti sillä tavalla että ei aina tarvis miettiämitä toinen susta miettii jaselittää että tää johtuu tästä jututsta vuodelta nakki ja muusi. Se vaatis tietenkin sen että uskaltaisin päästää jonkun ihmisen lähelle. Myös parisuhde joskus tuolla hamssa tulevaisuudessa olis ihan super jees. Mutta sekin vaatisi ehdottomasti sen, että uskaltaisin päästää sen ihmsen lähelle.

Olen muutenkin niin kuori ihminen eli elävä pikku maatuska. Jotkut ihmiset ovat saattaneet päästä aika pitkälle tämän tosi elämän maatuskan avaamisessa, mutta sitten ahdistun tai alan epäillä ja työnnän ne ihmiset pois. Muutenkin olen hyvin suorasanainen, herkkä ja jollain tavalla myös aikas räväkkä tyyppi. En ole kovinkaan epävarma omasta persoonastani. Mutta kun on nyt elänyt täläisena kävelevänä ja hengittävänä maatuskana niin niitä ihmisiä joiden kanssa uskaltaa olla just se joka on sieltä sisimmästään on aika vähän. Näiden ihmisten kanssa on ihan super ihana viettää aikaa mutta nää näkee sen tyypin joka siellä sisällä on mutta nälle en uskalla hirveesti avata mun taustaa. koen olevani jotenkin super hauras pelkästään jos näytän sen tyypin kuka mä oon.

Tähän varmaan voi olla syitä tuhansia ja miljoonia. Toivottavasti tää on vaan tämmönen väliaikanen vaihe joka loppuu toivottavsati oikeiden ihmisten tupsahtaessa mun elämään. Onko kenelläkään muulla tälläisia fiiliksiä, että ahdistaa päästää joku turhen lähelle.Onko joku joka tän olis jo selättänyt ja miten?

"Elämäsi parhaat
vuodet ovat ne ,
jolloin päätät että
sinun ongelmasi
ovat sinun ongelmiasi.
----------------------------
Et syytä niistä äitiä
tai ekologiaa tai presidenttiä.
----------------------------------
Tajuat että
hallitset oman kohtalosi".
----------------------------
Albert Ellis

Minä täältä tulevaisuudesta💖

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anteeksi

                                  Sana joka tappaa... Se on se legendaarinen sana joka on pienenä opetettu. Se on se joka sanotaan aina kun on luokannut jotain , mutta ei se oikeasti tee ihmeitä. Se sana on se josta on monta eri muotoa: anteeksi, sori, olen pahoillani ja muita. Minusta sana olen pahoillani on parempi kuin anteeksi se kertoo enenmän. Nyt puhun anteeksi sanan käytöstä kiusaamisessa. Anteeksi auttaa vain kiusaajaa jos sitäkään. Se on se sana mikä pakotetaan sanomaan vaikka ei haluasi. Usein näkee sitä että se sanotaan koska on pakko eikä se auta sanojakaan. Sen ei pitäisi olla asia mikä on pakko sanoa vain sen pitäisi olla sana mikä sanotaan vain jos tuntuu siltä että on oikeasti pahoillaan. Minua sattuu vain enemmän jos tullaan sanomaan anteeksi ja silmistä näkee että se ei tarkoita sitä. Vähemmän...

Päivät ilman sanoja

  Se päivä jota ei sanoilla ei voikuvailla on ollut todennäköisesti hyvin ikimuistonen. Eilis illasta 24h on ollu tosi pysäyttävää ja täynnä paniikia, itkua ja miettimistä. Kun kävelet paniikissa ahdistuneen koulun ovista sisään.Sitä tunnetta ei voi kuvailla. Puhun nyt asiasta mistä en enen ole puhunut suuremmin.   Viime vuonna kiusaaminen meni siihen pisteeseen etten pystynyt käydä koulussa pahemmin. Se johti siihen että en saanut nukuttu. Pahimmillaan olin kaksi viikko nukkumatta öisin. Nukuin siis nukuin kyllä muutamina päivinä päivällä. Siitä tuli sellaista että lähdin koulusta kesken jos siellä olin koska huutelu ja kaikki meni niin pitkälle että ei. Tilanne on nyt siis se ettäasiat on menossa nyt  samaan jamaan. Koulussa känti on päivä päivältä ahdistavan paan. No koulua on jäljellä enää reilu päivä mutta silti se tuntuu liialta. Se että kun kävelet koulun pihaan oven eteen sun tekisi mieli kääntyä ympäri ja olla koskematta siihen kahvaan. Päivä kun sut sysät...

Nimi muuttui?

    Kyllä nimi on muuttunut siihen on pätevä syy. Tänne pääsi henkilö jota en halunnut. Linkasin tämän siis erään insta gramin bioon. Estin henkilöitä ajatellen etei ne näkisi sitä linkkiä. En huomannut että vaikka estäisi bion pystyy lukea. No henkilö pääsi blogiini ja näiden tekstien perusteella alkoi haukkua minua. Poistin linkin biosta, ilmoitinsiitä siinä insta gramissa, vaidoin blogin osoiteen varmuuden vuoksi ja vaihdoin samalla myös blogin nimen parempaan. Tein kaikken keralla että kaikki tallennetut linkit ja nimet olisi pois käytöstä. Toivon että hän ei nyt enää pääse tänne. Siksi pieni hiljaisuus täällä. Pelkään nytkin että se pääsee tänne. Odotan nyt hetken tietoa pääseekö se vielä lukemaan näitä. Mikäli ei tulossa hieman diipinpää tekstiä.   No mitäs mulle kuuluu ne jotka lukee sitä instagramia tietää.  Ei siitäsen enenpää. No onnistuin rikkomaan vesamme kaapin oven kun pääni osui siihen. Vähän erilaista. En osaa oikein kirjoittaa tälläisestä. Mut...