Siitä onkin jo pitkä aika. Kaksi vuotta viime kirjoituksesta. Poistin ne vanhat ja aloitan puhtaalta pöydältä. Toivottavasti myös aktiivisemmin. Toivon että tämä kirjoittelu autaa miua. Tähän en vieläsaa kuvia mutta jatkossa tulossa. Toivoisin että kesätyörahoilla saisin ostettua kameran ja kameran jalan. Pystyisin panostamaan tähänkin ja pääsisin toteuttamaan yhtä unelmaani.Kuvaton blogi teksti on tosi tylsää luottavaa. Onneksi kirjoitan tämänkin vähän ekstempporee. Taino olen suunnitellut tätä jo pitkään.
Olisi ehkä hyvä kertoa vähän tietoja enenkun menään itse tekstiin: Harrastan kouluratsastusta ja partiota, minulla on suuri palava intohimon liekki leipomiseen ja ylipäätään ruuan laitoon, minulla on lukihäiriö ja jonkin sortin hahmoitushäiriö, minua on kiusattu 1lksta lähtien, josta johtuukin se että kaveripiirini on hyvin suppea (3-5 henkeä), Ystävistäni vain kaksi tulee juttuun jolloin kaveriporukkaa minulla ei ole, omaan trauma peräistä käyttäytymistä, käyn säännöllisesti kuraatorilla ja minulla oli hetkisitten hieman vajaan voden psyka jakso eli Suomeksi kävin psykiatrilla puhumassa.
Itse aiheeseen. Elämäni ei ole ihan raiteilaan. Kaipaan halausta läheisyyden tunnetta jota ystävyydessä on. Minulla on kauhea ikävä 3 ihmistä. Yhden heistä näin eilen aamusta vietimme aikaa yhdessä perjantai illasta asti. Puhuin hänellä oloni keveni ja nyt olisi asiaa ja näemme kunnolla vasta vuoden tai puolen vuoden päästä. Se toinen niistä kolmesta jota minulla on ikävä on ihminen jonka näen toden näköisesti muutaman päivän päästä. Hänellekin usein puhun hän on koko kenut saman kaltaista kun minä. Näin hänet viimeksi enen joulua. Se kolmas jota ikävöin on serkkuni näin hänet reilu puolivuotta sitten viimeksi. Hän on tärkeä kun hän ei tiedä tilanteestani oikein mitään. Ei tiedä että minua kiusataan tai mitä minulla oli vuosi sitten. Ikävöin myös ihmistä johon tutustuin vasta. Erästä henkilöä joka otti minuun "avautumis instagramini " kautta yhteyttä. Viestittelimme drecktissä pitkään kunnes vaihdoimme puhelin numerot ja aloimme puhu watsapissa. En ole tavannut häntä koskaan ja ikä eroakin on muutama vuosi mutta eise minua kiinnosta. Hän asuukin kaukana minusta niin ei ole huolen häivää siitä että jutut leviäisi. Ikävöin siis miedän välisiä keskusteluja.
On niin tyhjä olo kun elän arkeani ilman heitä. Ilman niitä haleja. Viime vikon lopun aikana tajusin kuinka yksin olen ja kuinka ihanaa on kun joku halaa tai istutte kylkikyljessä nukutte vierekkäin. Se on asia jota kaipaan asia mitä minulla ei ole ollut moneen moneen vuoteen. Olen vähätellyt tuollaista. Ajatellut ettei tuollainen merkitse. Itkin onnesta kun lähes seitsämän vuoden jälkeen koin tuollaista. Tuo on asia jolle on aina paikka. IHMISET MEITÄ ON JOTKA IKÄVÖI TUOLLAISTA. Minulla on ikävä läheisyyden tunnetta. Tänään koulussA luokka"kaverini" halasi ystäväänsä välitunnilla. Aloin itkeä sisäisesti koska se on asia jota kaipaan.
Kunpa joku ikävöimästini eniten ehkä 1 olisi arjessani se helpottaisi minua. Minulla on muutama tosi tärkeä ihminen arjessa mutta välimme ovat sellaiset että puhutaan kun on huono olla eikä ole muuta. Hekin olisi äheisempiä jos ymmärtäisimme toisia. Ennen kaikkea jotta minun ei tarvitsisi mitä voin kertoa ilman että romautan hedän harteileen liikaa tai heidän sitä että loukkaa minut tai jotain. Haluaisin ystävän. Ei minulla ei ole sellaista, mutta etsin sitä.
Laitan tähän nyt huvikseni kaksi instagrammia johon laitan tämän linkin:
@elamaa_luonnonarmoilla
@mina_se_masentunut (yksityinen pyydä. Olen tarkka ketä sitä seuraa)
Ruohonjuuritasolta Minätäältätulevaisuudesta
Kommentit
Lähetä kommentti