Hellou jälleen. Tähän alkuun vähän asiaa. Tämä teksti on käsin kirjoitettu alun perin koulu työnä. Mikäli tuntee inut niin tällä pääsee ihonialle. Tämä on siis satu. Tai jotain satuun viittaavaa. Ottakaa huomioon että tämä on kirjoitettu koulussa kahdessa tunnissa.
Kuusimetsän suru
Minä olen Marja_Liisa mänty. Asun ja sammalla myös elän ja kasvan tässä. Olen ollut tässä aina. Minulla on 53 oksaa, jotka haarautuvat pienenpiinoksiin. Asun siis pellon reunassa suuren synkän kuusimetsän laidalla. Olen ainoa mänty kuusimetsässä. Mahdollisesti siksi myös korkein.
Muutama päivä sitten huomasin, että minuun sidottiin jotain. Se oli sellainen punainen naru. Olen huolestunut suuresti, koska lähelläni olevilla kuusilla on myös sellaiset. Nyt viimepäivinä tuota lähintä peltotietä pitkin on tuotu paljon koneita. Uskon, että koneita on viety kuusimetsän taakse.
Olen koittanut tähyillä sinne, mutta kusimetsää jatkuu oksien kantamattomiin. Olen koittanut salakuunnella peltotiellä lenkkeilleitä, pellolla leikkiviä lapsia ja metsässä kuljeksivia yksinäisiä. Salakuunteluani häiritsevät tieltä ja jostain kaukaa kuuluvat äänet. Ne yksinäisetkin puhuvat aina omituisia.
Äänet ja etenkin huudot ovat lähestyneet ja liikenne vilkastunut. Huomasin jotain järkyttävää tänään päivällä. Huomasin, että näen metsän rajan. Näin myös jotain kummallista keltaista. Järkytykseni aihetti se, että metsämme vanhin Timotei makasi elottoman näköisenä maassa. Oudointa oli se, että enen se oli keskellä metsää ja nyt se oli metsän vastakaisella laidalla, kuin minä. Timotei tuo metsämme isoin kuusi. Timotei oli punatulkkujenkin suosikki. Niin tiheä, kaunis, vanha, näyttävä ja nyt eloton.
Sellainen kummalinen lähestyi. Toinen sellainen kummalinennosti Timotein pystyyn jonkinlaisella tahdon voimalla. Se nosti Timotein sellaiseen häkkyrään. Timotei komeili muiden päällä, mutta jotain erikoista siinä silti oli. Se oli varistanut neulaset ja oksatkin. Ehkkä Timotei pääsisi lääkäriin, jossa se saisi laastarin ja ehkä rullaluistimet, jotta se pääsisi takaisin tänne.
Se pienisuuri keltainen häkkyrä oli vieressäni. Ravistin kaikki neulasiini kiinni jääneet vesipisarat. Kuului ropinaa. Huomasin sen keltaisen pikku hökkyränlähestyvän minua. Minua vihloi pahemmin, kuin silloin, kun kissa kiipeää minua pitkin. Tämä vihlonta oli pahempaa. Tämä tuntui siltä, kuin peikko olisi koittanut porata keijupölyä, jota myyrät ja keijut suojelivat varpaissani.
Kipu helpotti ja kaduin mutaiseen peltoon. Muta imi minua sisäänsä ja kuiski minulle. Muta puhui jostain, mitä en saa kertoa. kastemadot kietoutuivat oksiini, keijut lentelivät ylläni ja näin sinisen taivaan , jossa lenteli kaikkea kummalista.
Päälleni istui yksi yksinäinen. Hän meni maaten ja keijut ympäröivät hänet. Keijut lensivät pois ja se yksinäinen muuttui keijuksi. Siitä lähtien minulla oli oma keiju. Se yksi yksinäisistä ei ollut enää yksin.
Tänään minukta leikattiin oksat pois. Silti, vaikka minä olin ihan terve. Sen yksinäisen ruumiin tuli hakemaan musta auto. Se ruumis laskettiin puiseen kävyn malliseen veistokseen. Minut nostettiin ylös, laitettiin samanlaiseen kuin Timotei viikko sitten. Katsoin, kun musta auto kaartoi pois.
Makasin siinä. Katsoin mutaa, jossa oli möykky minusta, oksi, jotka lojuivat sen vieressä, kastematoja, jotka ahtautuivat maaha ja kantoani , jonka päällä pieni peikko istui itkuisena mutakaku kädessään. Lähdin liikkelle. Menenköhän minä sinne, mihin Timoteikin, sairaalaan. Yksinäinen koitti lentää perässäni, mutta tuupertui ja leijui maahan. Yksinäinen jäi siihen ja minä menin pois. Muistoihin jäi yksinäinen ja ehkä jollekin minäkin.
by: minätäältä tulevaisuudesta
Kommentit
Lähetä kommentti